Sivut

5.02.2013

Konseptisuunnittelukoulutusta


KAKSI ILTAA KONSEPTISUUNNITTELUA
MA 27.5. JA TO 30.5. KLO 17.30 – 20.00 KANKAANPÄÄN TAIDEKOULULLA (Paasikivenkatu 24, Kankaanpää)


Koulutusiltojen aikana pohditaan, mitä konseptisuunnittelu tarkoittaa ja
miten sitä voisi yrityksen, yhdistyksen ja oman toiminnan markkinoinnissa hyödyntää. Konseptisuunnittelua tarkastellaan suhteessa muuhun toiminnan kehittämiseen.

Konseptisuunnitteluun tutustutaan vaihe vaiheelta, asiakas- ja vastaanottajalähtöisesti ja esimerkkien avulla.

Tavoitteena on edistää konseptiajattelun soveltamista käytännössä ja osallistujien omista lähtökohdista käsin. Konseptit voivat liittyä uusien palveluiden ja tuotteiden suunnitteluun tai vanhojen kehittämiseen.

Konseptisuunnittelukoulutus on suunnattu oman pienyrityksen tai yhdistyksen toimijoille ja taide- ja kulttuurialan ammattilaisille, mutta se soveltuu muillekin palveluiden ja tuotteiden kehittämisestä kiinnostuneille.

Kouluttajana toimii tuottaja, medianomi ja taiteen maisteri Tuuli Penttinen-Lamapisuo Kallo Worksista. Kallo Works on porilainen osuuskunta, joka tuottaa tapahtumia, verkkopalveluita ja kuvallista ja sanallista viestintää.

Penttinen-Lampisuolla on yli kymmenen vuoden kokemus tuottajan työstä sekä toimimisesta yrittäjänä ja freelancerina. Hän on toiminut luovien alojen projekteissa kehittäjänä, kouluttajana ja tuottajana.

Koulutusillat ovat osa Ohjauskulmaprojektia. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n kanssa.

Koulutus on osallistujille maksutonta.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

Tomi Kuusimäki                                                                                 
tomi.kuusimaki@samk.fi                                                                        
puh. 044 710 6113       

Jaana Koivisto
jaana.koivisto@pskk.fi
p.  040 126 1282                                                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti