Sivut

4.04.2012

Ohjauskulman valokuvauskoulutus Raumalla 3.4.2012


Valokuvauskoulutukseen osallistui kahdeksan Ohjauskulma-hankkeessa mukana olevaa taiteilijaa ja käsityöläistä. Valokuvauskoulutuksen tavoitteena oli opastaa hankkeessa mukana olevia käsityöläisiä ja taiteilijoita dokumentoimaan mahdollisimman tasokkaasti omia teoksiaan ja työskentelyään omalla kalustollaan omissa tiloissaan. Koulutuksessa vierailtiin viidessä eri vanhan Rauman alueella sijaitsevassa työhuoneessa.


Koulutukseen liittyi kameran ominaisuuksien hallinnan lisäksi valaistukseen liittyvät kysymykset. Kouluttajan opastikin yksilöllisesti teosten luonteen ja tilan ominaisuuksien lähtökohdista oikeanlaisen taustan ja valaistuksen valinnassa.
 
Kouluttajana toimi valokuvaaja Sami Pesonen.

1 kommentti:

  1. Hei kaikille!

    Valokuvauspäivä antoi vastauksia mutta herätti myös paljon kysymyksiä joihin pitää löytää vastauksia kokeilemalla ja taas kokeilemalla.
    Päivä oli tiivis ja innostava, kiitos siitä!

    VastaaPoista