Tietoja minusta
- Ohjauskulma
- Ohjauskulma on taide- ja kulttuurialan toimijoiden työllistymismahdollisuuksia parantava toimintamalli. Tavoitteena on taide- ja kulttuurialan koulutuksen ja työelämän välisen eron pienentäminen. Ohjauskulma auttaa Satakuntalaisia taide- ja kulttuurialalle valmistuneita laajentamaan työllistymismahdollisuuksiaan ja kehittämään työllisyyttä tukevia projekteja. Ohjauskulmaan osallistuva taide -ja kulttuurialan ammattilainen laatii Ohjauskulman tukemana henkilökohtaisen toimintasuunnitelman. Ohjauskulma tarjoaa asiantuntija-apua ja koulutusta muun muassa urasuunnitteluun, yrittäjyyteen, hanketoimintaan sekä oman osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa. Toimintaan osallistuminen ei ole kokoaikaista, vaan pohjautuu yksilö- ja ryhmätapaamisiin sekä henkilökohtaiseen ohjaamiseen. Osallistumisen kestoon vaikuttavat osallistujien lähtökohdat ja tarpeet sekä Ohjauskulmassa eteenpäin vietävä projektisuunnitelma. Satakunnan ammattikorkeakoulu käynnistää Satakunnan ELY-keskuksen rahoittaman Ohjauskulmatoiminnan Porissa, Raumalla ja Kankaanpäässä. Ohjauskulman toiminta-aika on 7.10.2011 -31.12.2013.
2.03.2012
Ohjauskulman koulutuspäivän 3.2 saldoa.
1.09.2012
Ohjauskulman aloitusseminaari 27.1.2012
Ohjauskulma polkaistiin käyntiin aloitusseminaarilla
SAMK Kankaanpään Taidekoulussa perjantaina 27.1.2012.
Kaikkiaan seminaariin osallistui 61 kuulijaa.
Kirsi Kaulanen esitteli runsaan kuvamateriaalin kera Musiikkitalon teoksen Gaian syntyprosessin aina luonnosteluvaiheesta valmiin teoksen ripustukseen saakka. Kaulasen mukaan prosessissa nousivat esiin huolellisen suunnittelun merkitys, kyky kestää painetta ja luotettavien yhteistyötahojen tärkeys.
Seminaarin ohjelma
10.00 Porin kaupungin kulttuurituottaja Emma Susi
- Kulttuuri aluekehityksessä
11.00 Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen
- Helsingin Musiikkitalon teoksen Gaian työprosessi
12.00 Lounastauko
12.45 Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen jatkaa
14.00 Tomi Kuusimäki, Outi Salo ja Pia Feinik
esittelevät Ohjauskulmaa ja kehittämishankkeen kevään ohjelmaa
15.00 Seminaari päättyy
__________________________________________________
KOTISIVUKOULUTUS
Ohjauskulma -hankkeessa mukana oleville taiteilijoille
perjantaina 3.2.2012 Raumalla.
Koulutuspäivän alustava ohjelma:
10.00 Kotisivukoulutus alkaa
12.00 Lounas
12.30 Kotisivukoulutus jatkuu
13.00 Blogi ja hankekeskustelut
15.00 Koulutuspäivä päättyy
Kouluttajana toimii Ideakone Oy:n kotisivukouluttaja
Juha Kurkikangas DUUNARI Oy
Koulutuksen toteutuspaikka:
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Liiketoiminta Rauma
Satamakatu 26
26100 RAUMA
Luokka A314
Lisätietoja ja ilmoittautuminen koulutukseen:
Tomi Kuusimäki
tomi.kuusimaki(a)samk.fi
Pia Feinik
pia.feinik(a)samk.fi
SAMK Kankaanpään Taidekoulussa perjantaina 27.1.2012.
Kaikkiaan seminaariin osallistui 61 kuulijaa.
![]() |
Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen kertoi musiikkitalon teoksen Gaian työprosessista, kertoi taiteilijauransa eri vaiheista ja esitteli tuotantoaan vuosien varrelta. |
Kirsi Kaulanen esitteli runsaan kuvamateriaalin kera Musiikkitalon teoksen Gaian syntyprosessin aina luonnosteluvaiheesta valmiin teoksen ripustukseen saakka. Kaulasen mukaan prosessissa nousivat esiin huolellisen suunnittelun merkitys, kyky kestää painetta ja luotettavien yhteistyötahojen tärkeys.
Seminaarin ohjelma
10.00 Porin kaupungin kulttuurituottaja Emma Susi
- Kulttuuri aluekehityksessä
11.00 Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen
- Helsingin Musiikkitalon teoksen Gaian työprosessi
12.00 Lounastauko
12.45 Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen jatkaa
14.00 Tomi Kuusimäki, Outi Salo ja Pia Feinik
esittelevät Ohjauskulmaa ja kehittämishankkeen kevään ohjelmaa
15.00 Seminaari päättyy
__________________________________________________
KOTISIVUKOULUTUS
Ohjauskulma -hankkeessa mukana oleville taiteilijoille
perjantaina 3.2.2012 Raumalla.
Koulutuspäivän alustava ohjelma:
10.00 Kotisivukoulutus alkaa
12.00 Lounas
12.30 Kotisivukoulutus jatkuu
13.00 Blogi ja hankekeskustelut
15.00 Koulutuspäivä päättyy
Kouluttajana toimii Ideakone Oy:n kotisivukouluttaja
Juha Kurkikangas DUUNARI Oy
Koulutuksen toteutuspaikka:
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Liiketoiminta Rauma
Satamakatu 26
26100 RAUMA
Luokka A314
Lisätietoja ja ilmoittautuminen koulutukseen:
Tomi Kuusimäki
tomi.kuusimaki(a)samk.fi
Pia Feinik
pia.feinik(a)samk.fi
11.25.2011
Ohjauskulmaan
Ohjauskulman haku on käynnistynyt hienosti ja osallistujia on tähän mennessä ilmoittautunut kattavasti Satakunnan alueelta sekä laaja-alaisesti koko taiteen ja kulttuurin kentältä. Haku on edelleen käynnissä, joten vielä mahtuu mukaan, joko koko toimintaan tai yksittäisiin koulutuksiin. Käy jättämässä yhteystietosi e-lomakkeelle ja kerro toiveita esim. paikkakunnallasi järjestettävästä koulutuksesta, niin otamme yhteyttä.
Toimeliasta loppuvuotta!
Toimeliasta loppuvuotta!
10.10.2011
OHJAUSKULMA HAKU ON KÄYNNISTYNYT!
Hae mukaan Ohjauskulma -toimintaan alla olevasta linkistä tai vaihtoehtoisesti hakulomakkeita saa Samk kuvataide Kankaanpää,Tomi Kuusimäki, Saija Mustaniemi (kts. yhteystiedot).
Hakulomake on vapaamuotoinen, kaikkiin kenttiin ei tarvitse vastata.
Ensimmäisellä hakukierroksella tärkeää on kartoittaa hakijoiden yhteystiedot ja tausta. Muistathan tallentaa hakemuksesi E-lomake sivun lopussa. Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä marraskuun aikana kaikkiin hakijoihin, kiitos!
Huom. Ohjauskulmatoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Osallistuminen ei vaikuta työttömyys- tms. etuuksiin. Henkilökohtaiseen toimintasuunnitelmaan pohjautuvaa mentorointia ja koulutusta pyritään toteuttamaan niin, että myös työssäkäyvät ja opiskelevat voivat olla mukana. Ilmoittautuminen ei sitouta osallistujaa mihinkään toimenpiteisiin.
linkki Ohjauskulma hakemukseen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)